Kirjan kansi - Luonnon puolesta

LUONNON PUOLESTA

Tekijät: Pulliainen, Erkki
Painovuosi: 2009
ISBN 978-952-5777-04-8

Ihminen on joutunut monille yllätykseksi kovan paikan eteen. Kasvun rajat tulivat vastaan. Pakon edessä on löydettävä pikainen ulospääsy energia-, ruoka-, vesi-, talous-, luottamus- ja humanitäärisestä kriisistä. Niiden keskellä ympäristön- ja alkuperäisen luonnonsuojelu unohtuvat helposti. Kriisejä on ryhdytty häikäilemättömästi käyttämään elinympäristön pilaamiseen ja luonnonsuojelulain perusperiaatteiden murtamiseen.

Kansallispuistoihin ajetaan bisnesrakentamista ja verkkokalastuksesta on vaikea pidättäytyä edes pariksi kuukaudeksi uhanalaisen saimaannorpan suojelemiseksi. Melu on pahentuva ongelma maalla ja merellä, mm. lintujen ja valaiden elämä vaikeutuu. Kasveista löytyvistä uusista syöpälääkeaineista perustellusti iloitaan, mutta tahtoa ei kuitenkaan riitä kaiken perustana olevan luonnonlajiston elämän turvaamiseen. Samanaikaisesti ihmistieteet ovat suunnanneet mielenkiintonsa eläimiltä tuttuihin ilmiöihin etsien paitsi vertailukohtia myös malleja ihmisen käyttäytymisestä seuraaville ongelmille.

Eläinten käyttäytymisen asiantuntijana tunnettu emeritusprofessori Erkki Pulliainen lähtee näihin vertailuihin mukaan tuoreimman tieteellisen tiedon pohjalta. Kirjassa on voimakas luontoa puolustava ote ja myös päättäväisyys sen suhteen, mitkä eläinten käyttäytymismalliät ovat ihmisellä hyväksyttäviä mitkä eivät.